Uskalluksen ja vahvuuden vuosi 2016 / Year 2016 of Daring and Strength

Moments of 2016
(Photos by me and Jaana Ollila)

Vuosi 2016 oli monella tapaa uskalluksen ja oman vahvuuden ymmärtämisen vuosi ja mitä pidemmälle vuosi kului, sitä selvemmin tämän ymmärsin. Keväällä otin vastaan Helsingin Flamencoyhdistyksen puheenjohtajan tehtävän toimittuani edellisen kauden yhdistyksen varapuheenjohtajana. Itselleni - flamencoa "vain" vajaat 7 vuotta harrastaneelle aficionadolle - tämä oli suuri harppaus. Etukäteen ja alkukaudesta huolenani olikin, miten minut otetaan jäsenistössä vastaan. Jo alkukesästä sain kuitenkin korvaamattoman arvokkaan neuvon arvostamaltani flamencolta: "mitä tahansa tapahtuu, esiinny aina vakuuttavasti. Sen jälkeen tartu puhelimeen. Muista, ettet ole yksin." Tätä neuvoa olen tämän jälkeen toteuttanut, vaikka puhelimeen olisin voinut toki tarttua useamminkin. Puheenjohtajana olen puolessa vuodessa oppinut lukemattoman paljon asioita, mutta ehkä tärkeimmiksi ovat osoittautuneet seuraavat oivallukset: selviän mistä vaan, avun pyytäminen ei ole heikkoutta ja yhteisössä on voimaa.

Vuosi on ollut uskalluksen ja omaan vahvuuteen luottamisen aikaa muutenkin. Pidettyäni kesän lomaa opinnoista, ryhdyin määrätietoisesti suorittamaan viimeisiä kursseja ja työstämään opinnäytetyötäni aikomuksenani saada opinnot suoritettua ennen joulua. Ja näin kävi, vaikka ajoittain motivaatio oli hukassa ja voimatkin vähissä. Valmistumiseni on nyt vuoden vaihteessa kiinni vain viimeisistä arvosanoista ja kevättalvella juhlitaan. Opinnäytetyötäni käsittelen tässä blogissa tarkemmin vielä lähiaikoina. Jälleen kerran sain todeta vahvuuksikseni organisointikyvyn, päämäärätietoisuuden ja peräänantamattomuuden.

Parhaiten omia vahvuuksiani ja uskallustani voin kuitenkin aina peilata flamencoharrastukseni kautta. Kesällä 2016 luin Eeva-lehdestä psykologi Maaret Kallion lainauksen "pitää kirjoittaa niin, että vähän pelottaa" (toukokuu 2016). Tämä ajatus soveltuu kaikkeen luovaan tekemiseen, itselläni toki myös blogin kirjoittamiseen, mutta erityisesti flamencoon muodossa "pitää tanssia niin, että vähän pelottaa". Vuoden viimeisen puoliskon aikana olenkin tätä ajatusta pitänyt kantavana voimana. Jo kesällä vierailin Madridissa Amor de Dioksella, mikä vaati aikamoista uskallusta. Vaikka keskitaso olikin minun taitotasolleni vaativuudessaan varmasti oikea kehittymisen kannalta, en olisi voinut olla tyytyväisempi, kun ensimmäisen tekniikkatunnin päätteeksi maestra María Juncal ei ehdottanut minulle siirtymistä alemmalle tasolle. Tai kun selviydyin Rafael Estevezin vaativista tunneista, vaikka ensimmäisen tunnin aikana vannoin jo, etten tule enää. Tuota taistelutahtoa hyödynsin myös myöhemmin syksyllä maestro Alfonso Losan edistyneet/ammattimaisesti treenaavat -tason tunnilla Helsingissä. Uskalsin astua ulos mukavuusalueelta ja se oli... niin vaativaa, mutta ah niin ihanaa...

Suurta uskallusta ja uskoa omiin kykyihin on vaatinut myös tämän syksyinen duettoprojekti. Tangos de malaga y titi -koreografian on minulle ja kanssaflamencalleni Jaanalle mittatilaustyönä tehnyt ihana ja säteilevä opettajamme Elina Robinson, muusikkoina projektissa ovat iki-ihana laulaja Sirpa Airisto ja taitava kitaristi Petri Lahtinen. Jo projektin alkaessa sovimme koreografin kanssa, että jokaisissa yhteistreeneissä saamme uutta materiaalia ja että kokonaisuus kootaan viisissä treeneissä ennen joulua. Ennen kaikkea projekti on antanut uskoa omiin taitoihin ja myös mahdollisuuden analysoida omaa tekemistä tavalla, joka ei ole ryhmätunnilla mahdollista. Koska treenivastuu on ollut meillä tanssijoilla itsellämme, olemme saaneet ottaa entistä enemmän vastuuta omasta tekemisestämme ja edistymisestämme. Projektin ansiosta olemme myös päässeet syventymään entistä tarkemmin flamencokoreografian rakentamisprosessiin, mikä on omalta osaltaan vahvistanut kokemusta. Paluuta tästä ei enää ole, sillä lopputulos on ensimmäistä kertaa yleisön nähtävillä runsaan kuukauden päästä Helsingin XIX Flamencofestivaalin Avajaisklubilla. Jo tässä vaiheessa haluankin kiittää duettopariani Jaanaa ja muusikkojamme hyvästä yhteistyöstä ja erityisesti opettaja-koreografiamme Elinaa luottamuksesta kykyihimme. Flamenco vahvistaa ja kantaa.

---------------------------------------------------------------------------------

Year 2016 was in many ways a year of daring and of understanding one's own strength. The further the year went, 

Moments of 2016
(Photos by Tita Valtanen, Sirpa
Airisto, Laura Rintamäki)

the better I realized this. At the end of Spring, I accepted the post of the Chair of Helsinki Flamenco Association after having acted as Vice Chair during the previous term. For me - an aficionado with "only" little under seven years of experience in flamenco - this was a big leap. Beforehand and in the beginning of the term I worried how I would be accepted amongst the members. However, early on I received some very valuable advice from a much appreciated flamenca: "whatever happens, act like you know what you are doing. Then pick up the phone. Remember that you are not alone." This advice I have tried to follow although, in hindsight, I could have picked up the phone more frequently. During the first six months of my chairmanship I have learned numerous things of which the most important once are: I can manage anything, asking for help is not a sign of weakness and together we are strong.

This year has been a time of daring and of trusting in one's strength in other aspects as well. After a much needed summer of rest, I attacked the rest of my studies and worked with my thesis with the aim of finishing before Christmas. Despite moments of nearly losing faith and bouts of losing motivation, I did reach my goal. My graduation only awaits a few more grades. At the end of winter there will be a reason to celebrate! Once again I got to recognize organizational skills and determination as my strenghts. My thesis will be handled in this blog with more depth shortly.

For me the best way to mirror my own strength and daring is through my hobby, flamenco. In the summer I read a quote from psychologist Maaret Kallio: "one must write with a hint of fear" (Eeva May 2016). This is true of anything creative and of course for me true also in blog writing, but most of all in flamenco dancing in the form "one must dance with a hint of fear". This thought I have carried with me for the rest of the year. Already during the summer I visited the legendary Amor de Dios academy in Madrid, which demanded some daring. Even though the mid-level course was most definitely the correct, while demanding level for me, I was incredibly pleased when maestra María Juncal did not suggest after the first class of technique that I move to the lower level. Or when I survived the week of classes with Rafael Estevez when I vowed during the first one not to return. This attitude I took with me in the fall to the advanced/professional level course of maestro Alfonso Losa. I dared to step outside my comfort zone, and it was... So challenging, but oh so wonderful...

A great deal of daring and belief in one's own skills has been also needed in this fall's duet project. The made-to-measure tangos de malaga y titi -choreography has been made for me and my fellow flamenca Jaana by our wonderful teacher Elina Robinson. As musicians we have the lovely singer Sirpa Airisto and skillful guitarist Petri Lahtinen. At the beginning of the project we agreed with the choreographer that in every practice together we will get new material and the whole choreography will be assembled in five practices before the Christmas break. Above all the project has given belief in one's own skills and the possibility to analyze one's own dancing.  As the main responsibility of training has been with us dancers, we have gotten the chance to be more even more in charge of our own learning and development. Thanks to this project we have also had the possibility of getting a closer grasp of assembling a flamenco choreography which has further strengthened the experience. Now there is no turning back as the duet will be performed first time at the opening club of the 19th Helsinki Flamenco Festival in early February. I want to already at this stage thank my duet partner Jaana and our musicians for great collaboration. And special thanks go to our radiant teacher-choreographer Elina for having trusted us. Flamenco will carry us on.

Moments of 2016 (Photos by me)