As has become the custom, I will publish here (in Finnish only) my Letter from the Chair that has previously been published in Helsinki Flamenco Association's membership publication Letra (2/2017).
 |
| Sal y Azúcar, Las Rosas, Palavana Photos by: Matti Sten |
-----------------------------
Flamencon eksotiikasta
Valmistuin tänä keväänä Haaga-Helian ammattikorkeakoulusta matkailun liikkeenjohdon koulutusohjelmasta. Tämän johdosta järjestin valmistujaisjuhlat, joiden ohjelmaan kuului flamenco-opetusta, Duo Sal y Azúcarin esitys ja flamencojuerga buleriaksen muodossa (kiitos Jaana, Sirpa, Petri ja Elina!).
Valmistujaisohjelma muistutti minua tärkeästä asiasta, nimittäin siitä, kuinka uskomattoman eksoottista flamenco itse asiassa suurelle yleisölle onkaan! Kun itse on jatkuvasti aktiivisena flamencoharrastajana ja flamencoyhdistyksen puheenjohtajana sisällä flamencokulttuurissa, niin unohtuu tuo tosiasia helposti. Itselleni flamenco on osa lähes päivittäistä elämääni joko treenaamisen, musiikin kuuntelun, videoiden katselun tai yhdistyksen asioiden hoidon muodossa. Muille ihmisille flamenco kuitenkin on jotain todella erilaista ja jännittävää.
Koen olevan onnekas siinä kuinka hienosti valmistujaisteni vieraat lähtivät tähän uuteen ja jännittävään asiaan mukaan, sillä lähes jokainen vieraistani osallistui opetussessioon ikään ja sukupuoleen katsomatta. Opetussessio antoi mahtavan perustan sen jälkeen ohjelmassa olleiden esitysten katsomiselle. Moni vieraista totesi, että kun oli itse päässyt kokeilemaan, tajusi paremmin kuinka vaativa kokonaisuus flamenco on. Erityisesti ranteiden pyöritys tuntui kiehtovan vieraitani ja moni ihmettelikin, miten ranteiden pyöritykseen on mahdollista yhdistää muita elementtejä kuten piruetteja ja rytmiikaltaan vaativiakin koputuksia, kropan käytöstä ja ilmaisusta puhumattakaan.
Toinen vieraitani hämmentänyt asia oli jaleointi. Kovasti kyseltiin, minkä ihmeen vuoksi esiintyjät huutelivat toisilleen ja kuuluiko se asiaan. Jaleointi oli tuntunut vieraille kovin eksoottiselta, minkä toki ymmärtääkin, kun suomalaiseen perinteeseen kuuluu ennemmin hiljaisesti ja keskittyneesti seuraaminen kuin esitykseen osallistuminen. Vieraiden korviin tuttuna sanana oli jäänyt soimaan olé, vaikka todellisuudessa monia muitakin jaleoita esitysten aikana kuultiin. Jälleen kerran tämä oli minulle hyvä opetus siitä, kuinka eksoottista flamenco kokonaisuutena on. Esitys on siihen osallistuvien tanssijoiden ja muusikoiden summa, joka rakentuu yhteisistä pelisäännöistä, yhdessä tekemisestä ja toistensa kannustamisesta ja tukemisesta.
Koska flamenco on osiensa summa, muodostaa se myös kovin vaativan kokonaisuuden. Anna Autio kirjoitti Letran numerossa 1/2017 siitä kuinka jo alkuunsa vaativalta vaikuttanut harrastus muuttuu vain vaativammaksi mitä enemmän sitä opiskelee. Lisäksi samaisessa lehdessä Kaari Martin mainitsi tanssin opiskelun vaativan tanssimisen lisäksi myös katsomista. Mielestäni molemmat ovat oikeassa. Flamencon ollessa kyseessä lisäisin kuitenkin vielä oppimisen vaativan myös kuuntelua, niin oman itsen, tanssi- ja muusikkotovereiden kuin rytmienkin kuuntelua, jopa treenivideoiden kuuntelua, jotta kokonaisuuteen pääsee kiinni. Se, jos mikä tekee flamencosta niin antoisaa!
Aurinkoista flamencokesää toivottaen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti