lauantai 24. lokakuuta 2015

Kalenterin täydeltä / A Full Calendar

Luen tällä hetkellä Timo Lampisen kirjaa Hidasta! Ajankäytön valinnat arjessa ja työssä. Ajanhallinta ja ennen kaikkea suorittamisesta eroon pääsy ovat tällä hetkellä minulle todella tärkeitä kehittymiskohteita. Kalenterini on nimittäin melko täynnä monenmoista toimintaa.

Kokoaikaisen työni lisäksi olen kolmannen vuoden matkailun liikkeenjohdon opiskelija. Normaalien aikataulutettujen kurssien lisäksi kirjoitan opinnäytetyötäni flamencomatkailun motivaatiotekijöistä. Lisäksi olen Helsingin Flamencoyhdistys ry:n varapuheenjohtaja. Tämä tehtävä antaa minulle mahdollisuuden antaa jotain takaisin niin tärkeälle harrastukselleni ja toimia kaikkien pääkaupunkiseudun flamencojen hyväksi. Flamencot ovat mahtavaa porukkaa! Toimessani opin todella paljon myös projektien johtamisesta ja tapahtumien tuottamisesta. Näiden toimien lisäksi olen aktiivinen twiittaaja ja rakennan itselleni ammatillista verkostoa LinkedIniin. Bloggaaminen on minulle kiva harrastus, saan jakaa ajatuksiani kaikkien teidän lukijoideni kanssa. Olen myös kirjoittanut kaksi omakustannekeittokirjaa ja kolmas kirjakin on työn alla, vaikka onkin valitettavasti jäänyt hieman muiden toimieni jalkoihin. Mutta poco a poco llegamos antes eli hiljaa hyvä tulee. :)

Kaiken kiireen ja suorittamisen keskellä kaipaisin talveen jotain kivaa pientä matkaa, minnekäs muualle kuin Espanjaan - joko Jerezin flamencofestivaaleille tai rakkaaseen Madridiin, jossa en ole käynyt kahteen vuoteen. Madrid-kaipuuni on tällä hetkellä erityisen kova! Ja olisihan Jerezin tai Madridin matkalla mahdollista suorittaa myös osallistuvaa havainnointia opinnäytetyötäni varten... :D

Onneksi matkaa odotellessa voin osallistua Helsingissä järjestettäviin flamencorientoihin. Perjantaina osallistuin jälleen helsinkiläisen flamencokoulu Fiesta Flamencan järjestämään fiestaan. Fiesta Flamenca on helsinkiläisen flamencoammattilaisen - ja Helsingin Flamencoyhdstys ry:n puheenjohtajan - Marianna Stråhlmannin omistama ja johtama elämäniloinen flamencokoulu. Tarjonta fiestassa oli tällä kertaa lähes poikkeuksellisen korkeatasoista, sillä meillä oli jälleen ilo nauttia jereziläisen flamencolaulaja-kitaristi Agustín de Cantaroten ja helsinkiläistyneen meksikolaisen flamencotaiturin Rodrigo Gonzálezin taidonnäytteiden lisäksi useista suomalaisista flamencoartisteista. Lavalla nähtiin muun muassa ihastuttava opettajani, flamencotanssija, Elina Lehtola, upea flamencolaulaja Anna Murtola, cajonisti Pauliina Kauppila, kitaristi Juho Koskimies ja itse Marianna Stråhlmann ja monia muita. Esitysten jälkeen juerga jatkui taas pitkälle yöhön. Suosittelen näihin iltoihin osallistumista kaikille jotka haluavat nähdä ja kokea jotain hieman tavallisesta poikkeavaa! Lisätietoja tulevista tapahtumista Fiesta Flamenca -koulun sivuilta.

Fiesta Flamenca club

---------------------------------------------------------------

At the moment I am reading Timo Lampikoski's book about slowing down and managing time at work and during leisure. Learning to manage time and stress are currently really important things for me to learn as I have a rather full calendar.

In addition to working full-time, I am a third year travel management student and our course schedule is quite full. I am also writing my thesis on the motivational factors of flamenco travel. In addition to working and studying, I am also the vice chair of the Helsinki Flamenco Association. This post gives me the opportunity to give something back to my beloved hobby and the chance to work for all the flamencos in the metropolitan area. The flamencos are a great bunch! I also continually learn a lot about project management and event production. Still in addition to these I am an active tweeter and am also building a professional network for myself on LinkedIn. I see also blogging as a great hobby, as I get to share my thoughts with all of you, my readers. I have also written two self-published cook books and am working on the third one although at the moment I have lamentably very little time for it. But, poco a poco llegamos antes, i.e. easy does it!

To offset the full calendar, I feel like I could use a little trip for the winter - to Spain of course, either to the flamenco festival in Jerez or to my beloved Madrid... To think of it the trip would also be a great chance to engage in some perceptive studies for my thesis... :D

While dreaming of the trip I fortunately can participate in great flamenco events in Helsinki. On Friday I again took part in the fiesta organized by the flamenco school Fiesta Flamenca in Helsinki. Fiesta Flamenca is a school with a zest for life owned by the flamenco professional - and the chair of the Helsinki Flamenco Association - Marianna Stråhlmann. This time there was an almost exceptionally great array of performers. Once again we had the pleasure of enjoying the professionalism of the flamenco singer-guitarist from Jerez, Agustín de Cantarote, and the skillfulness of the Mexican flamenco artist Rodrigo González, established in Helsinki. In addition to these, there were many great flamenco artist from Finland. We could see on stage, for example, my lovely teacher, flamenco dancer, Elina Lehtola, the magnificent flamenco singer, Anna Murtola, cajonista Pauliina Kauppila and guitarist Juho Koskimies, not to mention Marianna Stråhlmann herself. And many others... After the performances, the juerga continued until the small hours of the morning. I recommend these fiestas to everybody who wants to see and experience something extraordinary! More information on events to come can be found on the webpages of Fiesta Flamenca.
After hours juerga

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti